Swimrunin tuore MM-vitonen City Trailille

Maria Söderströmin meno oli lennokasta viime vuoden HCT:llä. Kuva: Kari Poppis Suomela

Maria Söderströmin meno oli lennokasta viime vuoden HCT:llä. Kuva: Kari Poppis Suomela

Swimrunin MM-kisoissa syyskuun alussa viidenneksi sijoittunut helsinkiläinen Maria Söderström on vahvistanut osallistumisensa Helsinki City Trailin 21 kilometrille. Näin Söderström puolustaa Keskuspuiston poluilla viime vuoden voittoaan.

Paremmin kestävyysjuoksijana tunnettu Söderström on viime vuodet kilpaillut aktiivisesti myös triathlonissa, mistä saldona on useita SM-mitaleja. Swimrun asettuu triathlonin ja polkujuoksun välimaastoon, sillä nimensä mukaisesti siinä uidaan ja juostaan.

– Sivulajini swimrun on parikisa, jossa uidaan ja juostaan vuorotellen. MM-kisa (ÖTILLÖ) järjestettiin Tukholman ulkosaaristossa. Siinä käytiin 26 saarella: uitiin 10 kilometriä ja juostiin 65 kilometriä. Suurin osa juoksusta oli polkujuoksutyyppistä, Söderström kertoo.

Hänen ja parinsa Henrika Malmströmin loppuaika rankassa kilpailussa oli 10.36.32. Eroa voittajapariin kertyi hieman yli tunti. Suomalaisparin sijoitus on hieno, kun ottaa huomioon että Söderström on tänä vuonna keventänyt harjoitteluaan.

– Aikaisempina vuosina olen ahkerasti osallistunut juoksu- ja triathlonkisoihin, mutta tänä kesänä vain muutamaan “kyläkisaan”. Päätin panostaa enemmän työhöni.

Buff Trail Tour Finlandin kokonaiskilpailun ykkösen, Jaana Leivon, poissaollessa Söderström on HCT:n suurin voittajakandidaatti. Viime syksynä hän pysäytti HCT:n tulospalvelun kellot aikaan 1.39.38. Leivo hävisi Söderströmille kuusi minuuttia.

– Viime vuodesta jäi mukavat muistot. Reitti oli hyvin suunniteltu ja maasto todella vaihtelevaa. Polkujuoksu on yllättävän teknistä maantie- ja ratajuoksijalle.