Kumppanit tekivät HCT:stä ikimuistoisen

2016-10-15-helsinki-city-trail-2016-263

PowerBar huolehti tapahtuman juomapuolesta. Ja tuntui ilmeisesti kelpaavan myös nuorimmille osallistujille… Kuva: Karri Jalava

Uunituoreen kisavideon myötä on mukava palata parin viikon takaisiin tunnelmiin ja Keskuspuiston poluille. Kiitos NTRNZ MEDIA hienosta videosta ja kiitos kaikille juoksijoille kerrassaan mahtavasta päivästä.

Iso kiitos onnistuneesta polkuhupailusta kuuluu myös yhteistyökumppaneillemme:

Suunto osallistui tapahtumaan monella tavoin: lahjoitti voittajien hienot palkinnot, oli mukana lähes 60 juoksijan voimin, joista 20 eri puolilta maailmaa ja auttoi varusteiden kuljetuksessa. Kolme suuntolaista kuului tapahtuman järjestelytiimiin.

2016-10-15-helsinki-city-trail-2016-34

Polkujuoksu on yksi Suunnon päälajeista. Kuva: Karri Jalava

– Polkujuoksu on yksi Suunnon päälajeista. Olemme mielellämme mukana edistämässä sen kasvua Suomessa ja samalla innostamassa myös omaa henkilökuntaa juoksemaan poluille, toteaa Suunnon Performance-liiketoimintayksikön johtaja Sami Arhomaa.

Salomon on korvaamaton kumppani monelle polkujuoksutapahtumalle. Palkintojen ja muun tuen lisäksi Salomonin varastosta löytyy kaikenlaista tarpeellista materiaalia tapahtuman järjestämiseen.

2016-10-15-helsinki-city-trail-2016-452

21 km:n kakkonen Tuomas Tervo (vas.), voittaja Henri Ansio ja kolmonen Pekka Itävuo. Kuva: Karri Jalava

Intersport on edellä mainittujen ohella tuttu näky kotimaan polkujuoksutapahtumissa ja samalla myös lupaus laadusta. Intersportia on kiittäminen mm. toimitsijapaidoista, palkintolahjakorteista, reitin merkkausnauhoista sekä teltoista, joita käytettiin niin lähdön kisatoimistossa, myyntipisteissä kuin tavarasäilytyksessäkin.

2016-10-15-helsinki-city-trail-2016-5

Intersportia on kiittäminen mm. teltoista, joita käytettiin niin lähdön kisatoimistossa, myyntipisteissä kuin tavarasäilytyksessäkin. Kuva: Karri Jalava

Reittiä kehuttiin osallistujien kesken kovasti ja tästä voit antaa tarkempaa palautetta koko tapahtumasta. Tässä yhteydessä kiitos sekä Helsingin että Vantaan kaupungeille, jotka päästivät meidät jälleen “rymyämään” Keskuspuiston poluille. Helsingin liikuntavirastolle erityiskiitos mainiosta kisakeskuksesta eli Laakson ratsastuskentästä sekä mahdollisuudesta käyttää uimastadionia kisan jälkeisenä peseytymispaikkana.

Uutena kumppanina näissä karkeloissa nähtiin Toyota Kaivoksela, joka ennakkoluulottomasti lähti rakentamaan kanssamme näyttävää tapahtumaa. Toyotan lainaamat pakettiautot mahdollistivat tapahtuman järjestämiseen tarvittavien tavaroiden kuljetuksen, joita riittää tämän kokoisessa karkelossa moneksi päiväksi. Lisäksi Toyota toi maalialueelle Laaksoon esitteille uuden hybridimallistonsa.

toyota

Toyota Kaivokselan automyyjä Lasse Sivunen esitteli tapahtumassa Toyotan uutta hybridimallistoa.

HCT on järjestäjille siinä mielessä haastava tapahtuma, että lähtö- ja maalialue sijaitsevat eri paikoissa. Kiitos Packalen Busin linja-autojen, matka Paloheinästä Laaksoon taittui sujuvasti ja ennen kaikkea turvallisesti.

Mitäpä olisi juoksukisa ilman kunnon eväitä. Kiitos PowerBarille juomatarjoilusta ja energiakarkeista, ja Arlalle proteiinirahkoista. Niillä torjuttiin väsymyksen aiheuttamaa neste- ja energiavajetta tehokkaasti.

Syvä kumarrus kuuluu myös Zeropointille, joka lahjoitti laadukkaita kompressiotuotteitaan palkinnoiksi. Ja kuin pisteeksi iin päälle – vai pitäisikö sanoa pään päälle – jokainen juoksija sai lämpimän muiston Buffilta. Tällä pipolla kehtaa juosta muuallakin kuin metsässä!

Helsinki City Trail 2016

Helsinki City Trail 2016