Viisi vinkkiä polkujuoksutapahtumasta haaveilevalle

Kuva: Poppis Suomela

Haluaisitko osallistua polkujuoksutapahtumaan, mutta et ole ihan varma, riittääkö kuntosi maastossa poluilla juoksemiseen? Eipä hätää! Helsinki City Trailiin (HCT) on aikaa viisi viikkoa ja se riittää hyvin! Näillä vinkeillä ehdit päästä kuntoon, jolla selvität takuuvarmasti HCT:n lyhimmät matkat.

1) Totuta lihaksistoa poluilla juoksemiseen. Hölkkää joka viikko 1–2 kertaa noin 30 minuutin lenkki poluilla. Poikkea rohkeasti pururadoilta vielä kapeammille metsäpoluille pomppimaan puidenjuurien, kivien jne. yli.

2) Poluilla tarvitaan myös poweria reisiin, kankkuun ja pohkeisiin. Sitä saat tekemällä kerran viikossa mäkitreenin. Paikaksi sopivat esim. kuntoiluportaat tai mikä tahansa isompi mäennyppylä, jossa voi nousta 40–60 metriä kerralla. (Helsingissä esim. Paloheinä, Mustavuori ja Malminkartano). Nouse mäki kävellen – 1. viikolla 5 kertaa – toisella viikolla 6 kertaa – kolmannella 7 ja – neljännellä viikolla 8 kertaa. Puhaltele ja palaudu joka nousun päällä rauhassa n. puoli minuuttia ja hölkkää kevyesti alas.

3) Yhtä ratkaisevaa kuin lajikohtainen ennakkotreeni on se, millä mielellä lähdet itse ”kisaan”. Muista lähtöviivalla, että olet tullut pitämään hauskaa ja nauttimaan. Älä vertaa omaa vauhtiasi muiden vauhtiin, ja muista ehdottomasti lähteä liikkeelle rauhallisesti. Jos kirmaat matkaan liian lujaa, hommasta katoaa nautinto yllättävän nopeasti. Älä laita itsellesi myöskään liian kovia aikatavoitteita, sillä polkujuoksun ja ”sileän” aikoja on vaikea verrata keskenään.

4) Ylämäissä riittää reipas kävely. Polkujuoksussa kaikki (paitsi Suomen huiput) kävelevät isommat ylämäet.

5) Juoksukengiksi riittävät normilenkkarit, jos ei polkujuoksuun tarkoitettuja kenkiä ole. Jos sataa, metsässä ja kallioilla voi olla liukasta ja kannattaa olla varovainen, mutta varsinkin HCT:n lyhyemmillä 6 ja 14 kilometrin matkoilla selviää ilman erityisesti polkujuoksuun tarkoitettuja lenkkikenkiä. Sellaiset tekevät kuitenkin askelista varmemmat maastossa, ja hyvä tapa kokeilla polkujuoksukenkiä on HCT:n yhteislenkeillä, jossa on kumppanimme Salomonin testikenkiä tarjolla.

Ota vinkeistä vaarin ja tule nauttimaan Helsinki City Trailin ainutlaatuisista poluista ja iloisesta meiningistä! Lue lisää täältä ja ilmoittaudu kisaan!

Vinkit antoi Helsinki City Trailin järjestäjäseura Samba Trail Running Clubin valmentaja Harri Linnavuori.